VOI SINÄ SENKIN NÄLKÄ

Mä olen tullut sellaiseen tulokseen, että mun ruoanlaatu on aivan mitään sanomatonta. Mulla on oikeestaan koko ajan nälkä tai sitten vaihtoehtoisesti tekee mieli jotain.

Eilen illalla teki mieli napostella. Mulla oli jo kaks leipäviipaletta kädessä, MUTTA mä valitsin sittenkin 250g minitomaatteja! Eihän ne nälkää vieneet, joten tunnin päästä söin ne kaks leipäviipaletta juustolla. Auts.
Pitäisikö tässä dieetin aikana ajatella, että nälkä kuuluu asiaan? Nälkä ei oikeasti sovi mulle, ei sitten yhtään. Musta tulee tosi kiukkunen, päätä alkaa särkemään ja heikottamaan.

Mun ruokaremontti on nyt täysin pielessä. Tässä tämän päivänen suoritus. En tiedä, kehtaanko tätä näyttää, mutta pakko se on.

Söin tänään ekaa kertaa avokadoa. Kaikkien hehkutusten perusteella odotin sen olevan suurta herkkua. Eihän se vihreä otus maistunut oikeastaan millekään.
Lisäksi heitin suuremmat arviot perunamuusin ja jauhelihakastikkeen määrille. Oikeasti kokoa oli saman verran kuin 1,5-vuotias poikani söi tänään. Mutta halusin vähän liioitella määriä, koska kastike sisälsi jonkun verran kermaa, ja perunamuusissa oli valmistuksessa käytetty voita pari nokaretta.

Meidän perheen tämän viikon päivälliset näyttävät tältä:

Maanantai-tiistai: jauhelihakastike ja perunamuusi

Keskiviikko-torstai: broilerikeitto

Perjantai-lauantai: kasvispihvit, tzatzikikastike, perunamuusi

Sunnuntai: makaronilaatikko

Mä olen ajatellut paljon tätä mun ruokaremonttiani. Ensinnäkin, proteiinia pitäisi saada paljon enempi. Toisekseen, nykyisellä ruokavaliolla hiilareita tulee 100-120 grammaa, jonka haluaisin kokeilla puolittaa. Tiedän, se onnistuu skippaamalla leivän kokonaan. Kuten huomaa, tänäänkin sitä on tullu vedeltyä 5 palaa, mikä on yllättävän vähän!
Kolmanneksi asiaksi haluaisin nostaa ruokarytmini. Kiloklubin taulukosta huomaa, että en syö aamupalaa tai välipalaa ollenkaan. Nyt siihen on tullut jonkinlainen muutos, koska aikaisemmin en syönyt päivälläkään mitään. Illalla tuli sitten puputettua senkin edestä. Positiivista muutosta on siis tapahtunut, ehdottomasti.

Kuten olen kertonut, meillä on 1,5-vuotias pieni poika. Poika aloitti eilen päiväkodissa, mieheni tekee vuoroviikoin ilta- ja aamuvuoroa, ja mä aloitan työt ensi viikon tiistaina. Tämä kuvio asettaa paljon paineita laihdutuskuurilleni, ei pelkästään ruokailun suhteen, vaan myös liikunnan - tai sen puutteen oikeastaan.

Aamupalaksi ajattelin ensimmäiseksi nauttia proteiinipirtelön. Se on nopeaa, helppoa ja sen voi juoda lennossa.
Lounaaksi ajattelin tehdä töihin itse ruoat edellisenä päivänä - ehdottomasti! Meidän työpaikan ruokala on täynnä houkutuksia: aivan mielettömän hyvää ruokaa, jota tulee helposti lapattua suurempi annos kuin normaalisti. Tarvitsisin lounasvinkkejä! Sen pitää olla nopeaa, helppoa, aika kevyttäkin, ja lisäksi, pitää nälkä poiss' kello kahteen asti! Yksi ehto vielä, sen pitäisi olla edullistakin, ettei vain mene liian helpoksi.
Kevyitä välipalavinkkejä otan vastaan myös! Kourallinen pähkinöitä? Elääkö joku oikeasti sillä määrällä kello viiteen asti, kun pitäisi ajaa vielä autoa. Yksi täyttävä idea olisi Nescafen Cafe Vanilla: 73kcal per kuppi / 12,3g hiilareita / aivan sairaan hyvää, täyttävää ja tarvittavaa kofeiinia, jotta jaksan loppupäivän töissä ja kotona.
Päivälliseksi syön samaa kuin muu perhe ja annoskootkin saavat olla samankokoisia kuin nytkin (yhteensä n 200g). Well, perunamuusin voi hyvin korvata porkkana-/lanttusoseella, ja muutoinkin.... kasviksia on lisättävä!

Yksi asia kuitenkin, mitä en tule ainakaan lisäämään ruokavaliooni: salaatinlehdet. En ole ikinä tykännyt niistä. Ne maistuvat oikeasti pahoilta. Ja se on aika hyvin verrattuna siihen, että mä olen aika kaikkiruokanen. Okei, ensimmäisenä tulee sienet, sen jälkeen salaatinlehdet. Tai siis... ekaks sisäelimet, sitten sienet (paitsi paistetut kanttarellit), ja sitten salaatinlehdet. Hyi yök en syö!

Onko kellään konkarilla heittää ideoita? Entäs ajatuksia ruokaremontistani?

Huomenna palailen liikuntaprobleemallani. Yksi lukija olikin jo heittänyt ihan mielettömän hyvän vinkin, mutta palailen teidän kaikkien kommentteihin huomenissa. Nyt mä haluan olla ihan relax ja katsoa Housea. Tää on ollut stressaava päivä, eikä takana ole kuin 4 tuntia yöunia.

Karu totuus

Ihmiset ovat mielettömän hyviä valehtelemaan itselleen, mä ainakin olen.
Kaikissa kuvissa olen aina vaatteet päällä, vedän vähän vatsaa sisään tai piiloudun polvet koukussa jalkojeni taakse. Nojailen vähän kameraa kohti, jotta kaksoisleukani häviäisi edes vähän.
Peilin edessä verhoudun vaatteiden taakse. Hyvin istuvat housut ja kivasti laskeutuva paita piilottaa jo paljon. Rakastan syksyä ja talvea juurikin siksi, että ulos ovesta lähtiessä saa laittaa takin päällensä. Takkeja mulla onkin kaappi täys.

Tänään pojan nukkuessa päikkäreitä, passitin miehen kauppareissulle. Ihan vain siksi, että saisin boolimaljan pestyä salaa ja kannettua autoon illan yllätysjuhlia varten. Tajusin, että on aika ottaa ne kaunistelemattomat kuvat. Ei huomenna, ei ensi viikolla, ei kohta, vaan nyt.

Anteeksi tämä. Juuri, kun katsoin, että seisonko oikeassa kohtaa, kamera nappasi kuvan.

Kuvissa näkyy kaikki komeus. Pömpöttävä vatsa (joka muuten ei vielä ole edes turvoksissa!), lättäpeppu, jenkkikset, kaksoisleuka, vähän pulleat reidet, selkä makkarat.......

Tiedättekö Mungolife-blogin Annan? Hän, joka sanoo, että jokaisessa kropassa on jotain rakastettavaa. Että meidän pitää kunnioittaa oma kroppaa ja rakastaa itseämme. Huspois negatiivisuus. Ärsyttääkö ketään muuta, kun normaalipainoiset tai vähän hoikemmat puhuvat tällaisia? Itseäni ärsyttää ja lujaa. Ihan vain siksi, että he eivät tiedä, minkälaista on olla ylipainoinen tai edes lievästi ylipainoinen. Kyllä minäkin rakastaisin sellasta kroppaa, jos se olisi samanlainen kuin Mungo-Annalla. Puhumattakaan hänen pituudestaan.

Voin puhua itsestäni lievästi ylipainoisena. Muutama vuosi sitten sydämen rytmihäiriötäni tutkittiin (todettiin sittemmin vaarattomaksi). Sain lääkäriltä kehotuksen laihduttaa ja kasvattaa kuntoa. Kolesterolini arvot olivat vähän koholla, ja jos kasvattaisin kuntoani, rytmihäiriö sydämestäni häviäisi. Tästä on muutama vuosi, enkä ole tehnyt asialle mitään. Olen kaikkien herkkujen edessä kieltänyt itseni näkemästä omaa kroppaani sellaisena kuin se on. En tunne itseäni tuollaiseksi, mitä kuvissa näkyy nyt hyvin raa'asti. Siksi totuus on vaikea hyväksyä.

Normaalipaino mun pituiselle ihmisille olisi noin 50-62 kg. Viisi vuotta sitten painoin 55 kg, ja se tuntui todella sopivalta. En ollut missään kiinteässä kunnossa, mutta kroppa tuntui ja näytti hyvältä. Löytyi peppua, tissejä ja vyötäröltä sellaista, mistä ottaa kiinni. Olin kuitenkin hoikka, eikä kuntokaan ollut mikään maailman surkein.

En oikein tiedä nyt, mistä lähteä liikkeelle. Kotiäitiys loppuu ja työt alkavat reilun viikon päästä. Minkäänlaista salimahdollisuutta ei ole. Olen miettinyt, josko pitäisi sortua ostamaan jokin kuntolaite kotiin? Mihinkähän sen laittaisi..... Pääasiassa olen liikuntaa tämän vuoden aikana saanut ihan hyvin kotitöistä, pojan kanssa leikkimisestä ja kanniskelusta. Ehkä siksi painoni ei ole noussut, vaan pysynyt suht. samana.

Suurimmaksi osaksi ongelmana taitaa olla kuitenkin ruokavalioni, joka on täysin epäsäännöllinen ja koostuu suurimmaksi osaksi pelkistä hiilareista. Pääosin olen viimeisen vuoden aikana syönyt leipää, leipää ja leipää. Sanomattakin selvää, että sillä on ollut seurauksia: olen saanut kroonisen hiivan ja ärtynyt suoleni on vain pahentunut. Vatsani on iltaisin todella turvoksissa, kuin olisi taas raskaana.

VINKKEJÄ?

OLEN LIIAN KIIREINEN LAIHDUTTAAKSENI TÄNÄÄN

Mulla oli niin kamalan hyvät suunnitelmat tänään tästä mun laihduttamisesta ja blogista. Tämä päivä meni kuitenkin ihan tunaroinniksi.
Ensinnäkin. Aamulla nukuttiin pojan kanssa pommiin (taas), herättiin kuuden sijaan vasta yhdeksältä. Sen jälkeen vitkastelin, että mihin kauppaan sitä pitäis lähteä hakemaan kakkutarvikkeita. Miehelle pidetään huomenna hänen parhaan ystävänsä kanssa yllätyssynttärit, joten sinne kakku siis. Olin kello kakstoista kotipihalla kaupassa pojan kanssa käyneenä ja laskin, että mulla oli vielä kaksi ja puoli tuntia aikaa tehdä se hemmetin kakku. Eiköhän siinä samassa mies kurvaa pihalle! Hän pääsi tietenkin pari tuntia aikaisemmin töistä.

Tämän episodin jälkeen söin tietysti pitäen mielessäni alkaneen laihdutuskuurini. Tai yrittäen pitää mielessä. Paras ystäväni pamahti ovesta sisään, joten syöminen jäi onneksi pienelle asteelle. Matka jatkui kummipojan luokse myöhäistä joululahjaa viemään. Siellä vähän ratkesin: söin pullaviipaleen ruokalusikallisella vaniljakastiketta. Ai niin, ja kaksi keksiä! MÄ EN KESTÄ. Arvatkaa kuinka paljon on kaloreita kahdessa keksissä, puhumattakaan hiilareista.

Loppujen lopuksi hyvin pieneksi on jäänyt tämä syömiseni tänään.

Mulla on ihan älytön nälkä. Tekis mieli syödä lisää makkaraa, leipää, kanamunia jajaja..... mutta mitäs söin sen pullan, vaniljakastikkeen ja keksit! Aion paistaa itelleni vähässä rasvassa tasan kaks kanamunaa. Ensin meinasin, että neljä, mutta kalorit olis menneet liian suuriksi.

Huomenna olis tarkoitus viedä poika hoitoon mun äitini luokse ja juhlia miehen syntymäpäiviä. Tarjolla olisi valkosuklaajuustokakkua, sipsejä, pitsaa ja boolia. Jos syön ohuen viipaleen juustokakkua ja palan pitsaa. Huomisesta tulee muutoinkin niin kiireinen, että en ehdi kuitenkaan syödä mitään. Pidättäydyn pienissä alkoholiannoksissa, koska sunnuntaina pitää ehdottomasti olla ajokunnossa. Lasketaanko koroilla kävely ja tanssiminen kaloreita kuluttavaksi liikunnaksi? Toivottavasti!

Arvaatteko muuten, mitä mietin pienen hetken? Ajattelin fuskata! Ajattelin syödä oikeasti neljä kanamunaa ja kaksi leipää suurella juustomäärällä. Ajattelin, että eihän se haittaa, kun mulla on niin nälkä. Ajattelin, että eihän se haittaa, kun te ette tiedä siitä.
Mutta sitten tajusin yhden pikkuriikkisen asian, josta omatuntoni muistutti. Laihdutus on minua varten. Blogini on minua varten. Jos valehtelen teille, valehtelen itselleni. Lisäksi, valehteleminen on väärin!

HALUAN NYRKIN VATSALAUKKUUNI

En ole lihava, mutta täysin tyytymätön omaan kehooni. Tänä vuonna syntymäpäiväni lähenee enempi kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä - jos siis on uskominen matematiikan pyöristämissääntöihin.

Sain esikoiseni puolitoista vuotta sitten ja kroppa on sen näköinen. Alavärkin löysyydestä nyt puhumattakaan. Pinkeät täytteet lähtivät hyvin vilkkaan rinnoistani imetyksen loputtua. Puf, tuosta noin vain. Etureppu arpineen roikkuu kuten pahimmissa kauhukuvissani. Megan Foxin kroppa on siis täysin poissuljettu.

Ensimmäinen innostusvaihe tälle laihdutukselleni ehti jo laantumaan, kun kinkku iskettiin jääkaappiin. No, joulun jälkeen sitten. Uutena vuotena mieheni puhui keitetyistä pikkunakeista ja itsetehdyistä lihapullista. En voinut vastustaa kiusausta. No, uuden vuoden jälkeen sitten.

Uudesta vuodesta on kulunut nyt kolme päivää. Siitä blogini nimikin tuli mieleen. Tämä kolmas yritykseni tuli mieleen, kun äsken tv:stä tuli joku laihdustusohjelma, jossa rääkättiin kolmea ihmistä. Personal trainer sanoi ohjelmassa kolme asiaa, joista sain lisäpontta:

"Vatsalaukkusi on nyrkin kokoinen. Et tarvitse sen enempää ruokaa vatsaasi." Tämä oli tosi mielenkiintoinen juttu. Kyllä mä pystyn kutistamaan mun vatsan nyrkin kokoiseksi!

"Ota normaaliannoksesi, puolita se. Syö toinen puoli, säilö toinen puoli. Syö toinen puolikas seuraavalla ruokailukerralla." Kuinka kiva juttu! Rahaakin kuluu puolet vähemmän, kun ei tarvitse valmistaa kahta ruokaa.

Tämä kolmas oli mun kärsivällisyydelleni aika masentava juttu. "Kroppa alkaa kuluttamaan rasvaa vasta 20 minuutin kuntoilun jälkeen." Mun kärsivällisyyteni kestää ehkä sinne viiteen minuuttiin, miksi se ei voi riittää?

Sitten keksin, että mä pistän blogin pystyyn. Täältä voisin saada kannatusjoukkoja ja motivoida itseäni. Enhän voisi pettää (tulevia) lukijoitani! 

Huomenna olisi tarjolla päättömiä kuvia ja mittauksia. Myöskin tutustun vähän tarkemmin mun ruokailutottumuksiini. Moimoi moi moi......