Kaikissa kuvissa olen aina vaatteet päällä, vedän vähän vatsaa sisään tai piiloudun polvet koukussa jalkojeni taakse. Nojailen vähän kameraa kohti, jotta kaksoisleukani häviäisi edes vähän.
Peilin edessä verhoudun vaatteiden taakse. Hyvin istuvat housut ja kivasti laskeutuva paita piilottaa jo paljon. Rakastan syksyä ja talvea juurikin siksi, että ulos ovesta lähtiessä saa laittaa takin päällensä. Takkeja mulla onkin kaappi täys.
Tänään pojan nukkuessa päikkäreitä, passitin miehen kauppareissulle. Ihan vain siksi, että saisin boolimaljan pestyä salaa ja kannettua autoon illan yllätysjuhlia varten. Tajusin, että on aika ottaa ne kaunistelemattomat kuvat. Ei huomenna, ei ensi viikolla, ei kohta, vaan nyt.
 |
| Anteeksi tämä. Juuri, kun katsoin, että seisonko oikeassa kohtaa, kamera nappasi kuvan. |
Kuvissa näkyy kaikki komeus. Pömpöttävä vatsa (joka muuten ei vielä ole edes turvoksissa!), lättäpeppu, jenkkikset, kaksoisleuka, vähän pulleat reidet, selkä makkarat.......
Tiedättekö Mungolife-blogin Annan? Hän, joka sanoo, että jokaisessa kropassa on jotain rakastettavaa. Että meidän pitää kunnioittaa oma kroppaa ja rakastaa itseämme. Huspois negatiivisuus. Ärsyttääkö ketään muuta, kun normaalipainoiset tai vähän hoikemmat puhuvat tällaisia? Itseäni ärsyttää ja lujaa. Ihan vain siksi, että he eivät tiedä, minkälaista on olla ylipainoinen tai edes lievästi ylipainoinen. Kyllä minäkin rakastaisin sellasta kroppaa, jos se olisi samanlainen kuin Mungo-Annalla. Puhumattakaan hänen pituudestaan.
Voin puhua itsestäni lievästi ylipainoisena. Muutama vuosi sitten sydämen rytmihäiriötäni tutkittiin (todettiin sittemmin vaarattomaksi). Sain lääkäriltä kehotuksen laihduttaa ja kasvattaa kuntoa. Kolesterolini arvot olivat vähän koholla, ja jos kasvattaisin kuntoani, rytmihäiriö sydämestäni häviäisi. Tästä on muutama vuosi, enkä ole tehnyt asialle mitään. Olen kaikkien herkkujen edessä kieltänyt itseni näkemästä omaa kroppaani sellaisena kuin se on. En tunne itseäni tuollaiseksi, mitä kuvissa näkyy nyt hyvin raa'asti. Siksi totuus on vaikea hyväksyä.
Normaalipaino mun pituiselle ihmisille olisi noin 50-62 kg. Viisi vuotta sitten painoin 55 kg, ja se tuntui todella sopivalta. En ollut missään kiinteässä kunnossa, mutta kroppa tuntui ja näytti hyvältä. Löytyi peppua, tissejä ja vyötäröltä sellaista, mistä ottaa kiinni. Olin kuitenkin hoikka, eikä kuntokaan ollut mikään maailman surkein.
En oikein tiedä nyt, mistä lähteä liikkeelle. Kotiäitiys loppuu ja työt alkavat reilun viikon päästä. Minkäänlaista salimahdollisuutta ei ole. Olen miettinyt, josko pitäisi sortua ostamaan jokin kuntolaite kotiin? Mihinkähän sen laittaisi..... Pääasiassa olen liikuntaa tämän vuoden aikana saanut ihan hyvin kotitöistä, pojan kanssa leikkimisestä ja kanniskelusta. Ehkä siksi painoni ei ole noussut, vaan pysynyt suht. samana.
Suurimmaksi osaksi ongelmana taitaa olla kuitenkin ruokavalioni, joka on täysin epäsäännöllinen ja koostuu suurimmaksi osaksi pelkistä hiilareista. Pääosin olen viimeisen vuoden aikana syönyt leipää, leipää ja leipää. Sanomattakin selvää, että sillä on ollut seurauksia: olen saanut kroonisen hiivan ja ärtynyt suoleni on vain pahentunut. Vatsani on iltaisin todella turvoksissa, kuin olisi taas raskaana.
VINKKEJÄ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti